Toisinaan samanlainen erilaista. Tulevan sunnuntain otsikko ”Kahden valtakunnan kansalaisena” palauttaa monelle mieleen tunnetun gospel-kappaleen ”Kahden maan kansalainen”. Mutta kumman niistä vaiko molemmat? Samannimisiä lauluja on nimittäin kaksi.
Jaakko Löytyn haikean viipyilevä körttiveisu soi mollissa: ”Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen.”
Sitä vastoin Pekka Simojoen rippikouluralli tempaa mukaansa duuripoljennolla: ”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan. Tiedän, minne matkaani tehdä saan, olen kansalainen kahden maan.”
Voisi luulla, että substantiivi ’vaali’ ja verbi ’vaalia’ olisivat samaa juurta, mutta hieman yllättäen näin ei ole.
Pyhän teema herättelee meitä pohtimaan suhdettamme esivaltaan. Vaikka kristityn lopullinen isänmaa on taivaassa, hän on toisaalta maallisen vaelluksensa aikana myös maallisen yhteiskunnan vastuullinen jäsen. Ei ole merkityksetöntä, millaisia yhteisöjä rakennamme, vaalimme ja jätämme perinnöksi jälkeemme tuleville.
Toisinaan lähes samanlaiset sanat ovat erilaisia. Käynnissä on seurakuntavaalien ennakkoäänestys 3.–7.11.2026 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15.11. Voisi luulla, että substantiivi ’vaali’ ja verbi ’vaalia’ olisivat samaa juurta, mutta hieman yllättäen näin ei ole.
Sana ’vaali’ on lainattu suomen kieleen ruotsista, jossa sana ”val” kuuluu etymologisesti valitsemista tarkoittavan ”välja”-verbin yhteyteen. Verbi ’vaalia’ on puolestaan venäläinen lainasana, joka merkitsee jonkinlaista pyörittelyä, kierittely tai huoltamista. Suomessa ’vaalia’ verbiä on käytetty lapsen kapaloinnin yhteydessä. Tämän siitä saa, kun olemme eläneet kahden valtakunnan rajoilla! Seurakuntavaaleissa on kyse näistä molemmista: valintojen tekemisestä ja seurakunnan vaalimisesta.
Sekä Löytyn että Simojoen laulussa lauletaan valintojen tai vaalien sijaan vaeltamisesta, mikä ei muuten sanana ole lainatavaraa vaan ikivanhaa itämerensuomalaista perua. Vanhastaan myös seurakunnasta on puhuttu vaeltavana ja kilvoittelevana Jumalan kansan matkasaattona (ecclesia viatrix), toisaalta myös perille taivaan riemuun päässeenä juhlaväkenä (ecclesia triumphans). Tästä pyhäinpäivä meitä juuri muistutti.
Maanläheisesti vaelluksen vaivat ja perille pääsyn toivo on ilmaistu monelle rakkaassa lastenvirressä 498: ”Nyt kulkee halki korpimaan Jumalan lapsen tie, vaan päivän matkan kerrallaan, se kotiin täältä vie.”
Kristityn tehtävä on vaeltaa vaalien toivoa.
Kirjoittaja on Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan kirkkoherra.