sunnuntai 8.12.2019 Kyllikki, Kylli

Lapinlahden ja Varpaisjärven paikallislehti

Yleisurheilun GP-sarjassa viisi kilpailua ensi kesänä – Lapinlahti ei ole mukana

Reetta Hurske ja Annimari Korte

Yleisurheilun GP -sarjassa on ensi kaudella viisi kilpailua ja ne ajoittuvat kesä-heinäkuulle. Ylen televisioima kilpailusarja alkaa Joensuusta 3. kesäkuuta ja jatkuu Espoossa (12.6.), Kuortaneella (21.6.), Jyväskylässä (8.7.) ja päättyy Lahteen (15.7.). Lapinlahti ei ole mukana ensi vuoden sarjassa.

– Lapinlahden kilpailusta hallitus kävi pisimmät keskustelut, mutta varmasti sinnekin TV-kilpailut vielä palaavat, SUL:n puheenjohtaja Sami Itani toteaa.

Päätöksen sarjasta teki Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus Helsingissä pidetyssä kokouksessa.

– Kisapäivät painottuvat alkukesään, koska niiden on haluttu palvelevan arvokisoihin tähtäävien urheilijoiden tuloksentekoa, eikä elokuussa olisi juuri sopivia päiviä ollutkaan, asian hallitukselle esitellyt SUL:n kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Rami Urho viittasi elokuun arvokisaruuhkaan.

Ensi kesänä elokuussa on olympialaisten yleisurheilu Tokiossa (31.7-8.8.), Kalevan kisat Turussa (13.-16. 8.) ja EM-kilpailut Pariisissa (26.-30.8.).

Jätä kommentti

*