Kauden viimeisessä turnauksessa olivat isot panokset, kun nousukarsinnoista taisteli peräti kolme joukkuetta. Lapinlahtelaisilta vaadittiin täydet pisteet sekä pistemenetyksiä Varkauden Tarmolle ja sonkajärveläiselle Kalliosuon Sisulle.
SBL voitti molemmat ottelunsa, Kalliosuon Sisu hävisi yhden ottelun, mutta Varkauden Tarmo vei myös molemmat ottelunsa, joten he pääsevät yrittämään sarjanousua 3. divisioonaan ensi kaudeksi.
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli tuttu joukkue Iisalmesta, FBI. Ottelu käynnistyi hieman jännittyneesti ja pelissä oli enemmän vauhtia kuin järkeä molemmilla joukkueilla. FBI karvasi erittäin korkealta, joka aiheutti alkuun vaikeuksia lapinlahtelaisten leirissä. SBL hallitsee palloa, mutta erän puolivälissä FBI onnistuu maalinteossa. SBL painostus jatkuu, mutta FBI maalivahti pitää joukkuettaan pystyssä ja erä päättyy 0-1-tappioasemassa.
Toisessa erässä FBI aloittaa irteästi ja jatkaa kovaa painostamista. SBL maalilla Tatu Hänninen on kuitenkin hyvin hereillä ja torjuu iisalmelaisten yritykset. SBL jäähyilee, mutta puolustaa erittäin tiiviisti estäen iisalmelaisten syöttöyritykset. Jäähy päättyy, mutta tuomari näkee jälleen rikkeen lapinlahtelaisten otteissa ja viheltää uuden jäähyn. Alivoimaa keretään pelata vajaa minuutti, kun SBL saa toisen jäähyn ja joutuu pelaamaan lähes puolitoista minuuttia kahden vajaalla. Lapinlahtelaiset puolustavat jälleen erittäin kurinalaisesti ja ensimmäinen jäähyistä päättyy, mutta sitten iisalmelaiset onnistuvat ylivoimallaan ja siirtää joukkueen 0-2-johtoon. SBL sisuuntuu tästä ja ottaa pallohallinnan jälleen itselleen, jonka jälkeen FBI jäähyilee erän loppuun, mutta ylivoimamaalia ei synny.
Kolmas erä alkaa SBL ylivoimalla, mutta pallo ei pompi suotuisasti lapinlahtelaisille ja ylivoimalla ei saada onnistumista. Pallokontrolli pysyy kuitenkin lapinlahtelaisilla ja SBL lyö enemmän kaasua, joka näkyy iisalmelaisissa väsymyksenä. Iisalmelaisten korkea karvaus puretaan muutamalla syötöllä ja Juha Antikainen onnistuu maalinteossa heti erän ensi minuuteilla. Tästä SBL saa entisestään lisää virtaa ja hetken päästä maalinteossa on Mika Kekkonen, joka vie ottelun tasoihin. Tasoitusmaalista syntyy uskomaton lisäbuusti joukkueelle ja peli on täysin lapinlahtelaisten hallussa.
Erän puolivälissä maalinteko jatkuu, kun Roope Litmanen vie lapinlahtelaiset johtoon. Muutaman minuutin päästä Aki Koljonen siirtää lapinlahtelaiset jo kahden maalin karkumatkalle ja minuutti siitä Jani Koljonen vie johtoaseman jo kolmen maalin eroon. Tästä jälleen minuutti ja seuraavaksi onnistuu Jesse Väänänen naulaamaan ottelun 6-2-tilanteeseen. SBL jatkaa myllytystä pelin loppuun saakka ja viimeisen niitin tekee aivan pelin loppuhetkillä Jani Koljonen ja ottelu päättyy SBL juhliin 7-2-lopputulemalla.
SBL maalivahti Tatu Hänniselle kertyy ottelussa 13 torjuntaa.
Toisessa ottelussa vastassa oli Tuusniemen Raju. Ottelu saa karmaisevan alun, kun heti ensimmäisessä vaihdossa tuusniemeläiset onnistuvat maalinteossa. Tuusniemen Raju ottaa onnistumisestaan virtaa peliin ja vaikeuttaa lapinlahtelaisten pelaamista tarkalla miesvartioinnilla. SBL hallitsee peliä, mutta vastustaja saa muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen, jonka SBL maalivahti Juha Liukkonen estää. Erän lopussa miesvartiointi murretaan ja tasoitusmaalin tekee Anssi Pylkkönen. Tasainen ensimmäinen erä päättyy 1-1 tilanteessa.
Toinen erä saa vauhdikkaan alun, kun SBL pääsee ylivoimalle. Ylivoimalla lapinlahtelaiset saavat muutaman erittäin vaarallisen maalintekopaikan, mutta tuusniemeläisten maalivahti loistaa torjunnoillaan. Erän puolivälissä SBL onnistuu jälleen purkamaan miesvartioinnin ja maalinteossa onnistuu Aki Koljonen. Erä on erittäin tasainen, SBL hallitsee palloa, mutta vastustaja kiusaa lapinlahtelaisia nopeilla vastahyökkäyksillä. Erän lopussa SBL parantelee johtoasemiaan Jani Koljosen maalilla, mutta Tuusniemen Raju sisuuntuu tästä ja kaventaa ottelun aivan erän lopulla ja erä päättyy 3-2 johtoasemissa.
Kolmas erä alkaa tuusniemeläisten pyörityksellä, jonka takia SBL jäähyilee. Alivoimapeli toimii hyvin lähes koko rangaistuksen ajan, mutta kaksi sekuntia ennen sen päättymistä tuusniemeläiset kaventaa ottelun tasoihin ylivoimalla. Maalin jälkeen momentum siirtyy täysin vastustajalle ja SBL joutuu jälleen alivoimalle. Nyt alivoima toimii vieläkin paremmin ja SBL selvittää sen.
Alivoiman jälkeen SBL ottaa aikalisän, koska ottelusta tarvitaan vähintään tasapeli nousukarsintoja ajatellen. Aikalisän jälkeen SBL ottaa pelinhallinnan itselleen ja Jani Koljonen siirtää minuutti ennen pelin loppumista lapinlahtelaiset jälleen johtoon. On vastustajan vuoro ottaa aikalisä ja yrittää pelata ilman maalivahtia, mutta SBL pitää palloa eikä vastustaja pääse edes pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla ja Roope Litmanen varmistaa voiton lapinlahtelaisille maalilla aivan erän loppuun. Ottelu päättyy 5-3 lapinlahtelaisten juhliin.
SBL maalivahti Juha Liukkoselle kertyy ottelussa 16 torjuntaa.
”Tuloksellisesti tehtiin viimeisessä turnauksessa se mitä piti eli voittaa molemmat pelit. Helpolla ne eivät tulleet vaan jouduttiin kyllä koville ja tästä tunnustukset molemmille tämän päivän vastustajille. Meidän kolmannet erät olivat tänään vahvoja, joissa ratkaistiin voitot", päävalmentaja Antti-Pekka Tervaniemi kertoo.
"Nopeana yhteenvetona kauteen täytyy olla todella tyytyväinen, vaikka nousukarsintapaikka jäi aivan sormien ulottuville. Kautta varjostivat lukuiset loukkaantumiset ja tähän täytyy ensi kaudelle reagoida, jotta saadaan treenit pyörimään paremmin. Treeneissä väki väheni kauden mittaan tästä syystä ja loppukausi oli enemmän tai vähemmän tekohengitystä. Kuitenkin isot kiitokset koko joukkueelle, faneille ja yhteistyökumppaneille pitkästä kaudesta ja toivottavasti ensi kaudelle saadaan jälleen kilpailukykyinen joukkue Lapinlahdelle!”