tiistai 15.7.2019 Rauni, Rauna

Lapinlahden ja Varpaisjärven paikallislehti

Say Cheese parempi tiukassa taistossa

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese kaatoi ringeten SM-sarjan kärkiottelussa RNK Flyersin 12-9. Lapinlahtelaisten etumatka sarjan kärjessä kasvoi jo viiteen pisteeseen.

Raisiossa nähtiin hulppea 21 maalin ilotulitus, jossa joukkueet tekivät maaleja tasatahtiin. Avauserässä kumpikin johti ottelua, mutta sen jälkeen lapinlahtelaisvieraat olivat koko ajan askeleen edellä. Kun ero kasvoi kahteen maaliin, raisiolainen kotijoukkue kuittasi nopeasti ja kipusi taas maalin päähän.

Vielä ajassa 51.24 RNK kavensi tilanteen 9-10:een, mutta lähemmäs ei ollut enää asiaa. Anne Pohjola ja Tiia Halme sinetöivät Say Cheesen voiton nelisen minuuttia myöhemmin osumalla 24 sekunnin sisällä toisistaan.

Raisio onnistui pimentämään suhteellisen hyvin pistepörssin kärkikolmikon, vaikka Anne Pohjola keräsikin kuusi (3+3), Marjukka Virta viisi (2+3) ja Tiia Halme neljä (4+0) tehomerkintää. Hulppeat kuusi maalia ja yhden syöttänyt Susanna Tapani pystyi tässä mielessä vastaamaan haasteeseen yhdessä Fanny Impilän (2+2) kanssa.

Lapinlahti sai kuitenkin tehoja myös hurjan kolmikkonsa takaa. Etenkin tehot 2+1 loihtinut Katariina Kurikko ja peräti neljä maalia syöttänyt Taru Åkesson esiintyivät edukseen.

Lapinlahti ja Raisio ovat kohdanneet tällä kaudella nyt kolme kertaa. Raisio voitti ensimmäisen kohtaamisen kotonaan lokakuun puolessavälissä 5-4. Sen jälkeen Lapinlahti on kuitenkin voittanut kerran sekä kotonaan että vieraissa.

Sarjan kärkijoukkueet kohtaavat vielä kerran ennen pudotuspelejä, runkosarjan päätöskierroksella Lapinlahdella. Jotta RNK:lla olisi kyseisessä ottelussa vielä mahdollisuuksia runkosarjan voittoon, Lapinlahden täytyy kompuroida muissa loppukauden otteluissaan.

 

Jätä kommentti

*