Lapinlahden lukiossa ja kuvataidelukiossa järjestetään joka kouluvuosi neljä opiskelijoiden kurssitöistä koottua näyttelyä.
Lapinlahden lukion ja kuvataidelukion kevään viimeinen opiskelijoiden kurssitöistä koottu näyttely avautui viime viikolla. Tämänkertaisen näyttelyn keskiössä ovat kuvataidelukiolaisille pakollisen taidehistorian kurssin ja valinnaisen visuaaliseen viestintään liittyvän sarjakuvakurssin aikana syntyneet työt. Mukana on sekä perinteisiä maalaus- ja piirrustustöitä että kolmiulotteisia kipsitöitä.
Suurin osa näyttelyssä esillä olevista töistä on syntynyt neljännen jakson kursseilla eli kevään aikana. Osa näyttelyn töistä on visuaalisen viestinnän sarjakuvakurssilta. Sarjakuvakurssilla opiskelijat pääsevät tutustumaan syvemmin sarjakuvan keskeisiin elementteihin, kuten rajaukseen, kuvakerrontaan ja tekstin piilomerkityksiin. Loput näyttelyn töistä ovat taidehistorian kurssilta, jolla opiskelijat perehtyvät etenkin eurooppalaiseen taidehistoriaan ja oppivat taidehistorian käsitteistä eri oppimismenetelmillä, kertoo kuvataiteen lehtori Titta Hämäläinen.
– Töissä on tutkittu muun muassa ikoneiden tyylipiirteitä, värejä tai käsien asentoja. Yhdessä taidehistorian kurssin tehtävässä täytyi yhdistää kolmea eri modernin taiteen ominaisuutta.

Aikaisemmin tänä vuonna taidehistorian kurssille osallistunut toisen vuosikurssin opiskelija Ava Huhtinen kertoo, että taidehistorian kurssi osoittautui todella mieluisaksi ennakkoluuloista huolimatta.
– Ajattelin aluksi, ettei akateeminen kurssi kiinnosta yhtään, mutta kun kuulin, että joka tunnilla saa oikeasti tehdä itse jotain, mieli muuttui aika nopeasti. Monesti luullaankin, että taidehistoria on vain akateemista ja tylsää, mutta siitä saa myös käytännönläheistä.
Kevään taidehistorian kurssille osallistunut ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Leigh Kröger kertoo myös, että alkuun oli hankala päästä vauhtiin, sillä hänen tyylinsä on erilainen.
– Minun tyylini on ehkä hauskempi kuin kurssin teema. Lisäksi tuntui, että tuli paineita, kun muilla oli aika hienot työt. Onnistui se sitten lopulta, mutta oli vähän vaikeampaa kuin yleensä.

Sekä Kröger että Huhtinen ovat kuopiolaisia, mutta Lapinlahden kuvataidelukio veti molempia nuoria puoleensa peruskoulun jälkeen. Kröger kertoo, että Kuopiossa oli hänen mielestään liian vilkasta, joten hän alkoi katselemaan lukiota Kuopion ulkopuolelta.
– Katselin eri vaihtoehtoja ja tämä kuvataidelinja sekä Lapinlahden rauhallisuus vaikuttivat hyvältä, joten päätin hakea tänne ykkösenä.
Huhtisella ja Krögerillä on yhteisen kotikaupungin lisäksi myös sama haave lukion jälkeen – päästä opiskelemaan biologiaa. Huhtinen kertoo suunnitelmissa olevan biologian opiskelu, mutta tatuointiala kiinnostaa myös. Kröger sanoo miettivänsä eri vaihtoehtoja, mutta tällä hetkellä hän on kiinnostunut biologiasta. Molemmat kuitenkin kertovat taiteen olevan mukana tulevaisuudessa ainakin harrastuksen muodossa.

Kevään viimeisessä näyttelyssä on esillä myös helmikuussa toteutetun taidetyöpajan piirrustus. Taitelija Enrico Mazzonen pitämässä opiskelijoille vapaaehtoisessa taidetyöpajassa opiskelijat pääsivät toteuttamaan yhdelle isolle paperille oman näkemyksensä Mazzonen antamasta teemasta. Huhtinen oli yksi reilusta kymmenestä työpajaan osallistuneesta opiskelijasta.
– Enrico kertoi meille, että teemana työssä olisivat lohikäärmeet, muodonmuutos ja erilaiset tarinat. Hän toi mukanaan valtavan käärön ja sanoi, että tehkää mitä vaan. Jaoimme jokaiselle alueen paperista ja aloimme täyttämään sitä.
Taidetyöpajan toteutus oli hyvin erityylinen kuin yleensä kursseilla. Huhtinen kertoo, että yksi iso paperi tuntui ensin jopa pelottavalta. Kaikki kuitenkin rentoutuivat päästyään piirtämään.
Lapinlahden lukion ja kuvataidelukion taidenäyttelyihin on yleisölle vapaa pääsy. Koulun ovet ovat auki arkisin klo 8–15. Viime viikolla avattu näyttely on esillä kevätlukukauden loppuun. Tulevan syksyn ensimmäinen näyttely avataan syyskuun alussa ja se koostuu oppilaiden tämän kevään opinnäytetöistä.