Vuoden 2022 Lucia-mummon äänestys on alkanut – kahdennentoista Lucia-mummon nimi on Elma, Liisa, Line, Aino tai Tuula

Äänestys on päättynyt tältä vuodelta.

Vuoden 2022 virallinen Lucia-mummon äänestys on alkanut. Nyt valittava Lucia-mummo on järjestyksessään kahdestoista. Yleisöäänestykset alkoivat 11 vuotta sitten.

Ehdolla Lucia-mummoksi ovat Elma Heide, 84, Liisa Miettinen, 85, Line Saravesi, 90, Aino Partanen, 91 sekä Tuula Tarvainen Balk, 78.

Yleisöäänestyksen voittanut ehdokas kruunataan vuoden 2022 Lucia-mummoksi Jussinpihan päiväkeskuksessa Lapinlahdella Lucian päivänä 13.12. kello 15 alkavassa juhlassa.

Lucia-mummoa voi äänestää 9.12. saakka sähköpostilla (matti.liisa@mattijaliisa.fi) tai postikortilla (Matti ja Liisa, Juhani Ahontie 2, 73100 Lapinlahti). Viestiin tulee kirjoittaa äänestämänsä ehdokkaan nimi sekä äänestäjän oma nimi.

Mummot löytyvät myös Facebookista ja Instagramista nimellä Lucia-mummo.

Elma Heide, 84 vuotta, syntyi Sonkajärvellä. Siellä hän myös kävi koulunsa.

– Salolla oli meillä pieni maalaistalo. Sitten 20-vuotiaana tulin miehen mukana Varpaisjärvelle.

– Kotiäitinä olen ollut Paloisilla. Talo on nyt pojalla.

Matin ja Liisan ja myös Helsingin Sanomien lukijoille paikka saattaa olla tuttu, kun lehdissä on ollut juttuja Heiden pojanpojasta Einosta, joka harrastaa veistoa moottorisahalla.

Lapsia Heidellä oli kotiäitinä hoivattavana 19. Lapsenlapsia on nyt jo toista sataa.

Harrastuksetkin liittyvät kotiin.

– Käsitöitä olen tehnyt – ja mattoja kutonut ennen kuin lonkka meni. Eivät uskaltaneet leikata. Nyt olen lähinnä sukkia neulonut, kun ei muuta pysty tekemään.

Vähän toista vuotta sitten tuli muutto Lapinlahdelle Maijalaan. Sen myötä nyt harrastuksiin kuuluu myös Jussinpihassa käyminen.

Muuten Heide on Maijalassa viihtynyt, mutta yhteisten ruokahetkien sosiaalisuutta hän kaipaa, kun kunnan palvelumuutosten myötä siirryttiin ruokailemaan omissa huoneissa.

– Varpaisjärvellä en pystynyt enää olemaan, kun en enää pystynyt rollaattorilla kulkemaan. Olisin ollut tietysti vieläkin siellä, jos ei olisi kunto mennyt huonommaksi.

Lucia-mummoehdokkuuteen Heiden lähti muiden tapaan Tuula Kuki-Pölläsen pyynnöstä.

– Vaikka sanoin minä, että eikö niitä muita olisi, joista voisi valita, nauraa Heide.

Nykyiseen epävakaaseen maailman menoon hän suhtautuu tyyneydellä.

– Onhan sitä ennekin ollut. Yli 80 vuoteen on mahtunut kaikenlaista ja mahtuu vielä eteenpäinkin. Taaksepäin kun katsoo, niin nopeasti meni aika, se 50 vuotta Paloisten kotipaikalla.

Liisa Miettinen, 85 vuotta, syntyi Siilinjärven Mikan kylällä maalaistalon tyttärenä.

– Syrjäkylältä lähdin Kuopion tyttölyseoon. Sitten olin nuoriso-opistolla Mikkelissä. Pääsin sairaanhoitajakouluun ja valmistuin vuonna 1960. Töitä sain Kuhmon kunnansairaalasta. Teki mieli etäs. Siellä oli yleinen ja lasten osasto sekä synnytysosasto, Aivan ihana paikka. Olimme kuin kotonamme.

Asiakkaita oli koko Kainuun alueelta. Oulussa hän opiskeli terveydenhoitajaksi.

– Minut valittiin Puolangalle, mutta äiti vänisi, että menee etäs. Maaningalla oli paikka auki.

Äidin kotipitäjästä tuli mieluinen työpaikka.

Sitten tuli kuvaan Alapitkältä yksi iso mies.

– Vähän juksasin ja ajattelin, että tuon eksytän, mutta ei se onnistunut ja minusta tuli Alapitkän Hovin emäntä.

Mies kuitenkin sairastui 48-vuotiaana uniapneaan, jota ei vielä osattu hoitaa ja johon hän lopulta menehtyi.

Siihen jäi emännälle 40–50 hehtaaria viljeltyä. Onneksi lehmät oli laitettu jo aiemmin pois. Maataloustöissä tilalla oli työmies.

– Kaikki osasin hoitaa, jopa mitä EU toi tullessaan. Minulle oli ilo olla siinä työssä. Pojallekin sanoin, ettei isän tarvitse hävetä.

– Anopin hoidin kotona 91-vuotiaaksi. Kun Hovin mummo kuoli, otin oman äidin hoitooni. Hänetkin 91-vuotiaaksi.

Lisäksi Miettisen poika on kehitysvammainen.

Hovissa vanhat talot uusittiin ja uutta rakennettiin. Viimeisin rakennus on oma vanhuuden koti, jonka hän rakennutti 75-vuotiaana omalle pellolle.

– Rakennustarkastaja kyseli, että eikö järven rannassa olisi parempi paikka, mutta minä sanoin, että haluan nähdä elämää ympärilläni.

Nyt kun ajokortti lähti huonontuneen näön takia, on kulkeminen kylille vaikeutunut.

Line Saravesi, 90 vuotta, syntyi Haapavedellä. Huomiota kiinnittävän nimen on hänen miesvainajansa muuttanut Sonnisesta.

– Lapsuuden vietin Haapavedellä ja 18-vuotiaana läksin sieltä miehen matkaan. Suunta vei Pyhäjärvelle Pyhäsalmeen. Sieltä Lapinlahdelle vuonna 1951.

Lapsia hänellä on neljä, poika ja kolme tyttöä. Nyt on jo pari seuraavakin polvea.

Työnä Saravedellä ovat olleet oman tilan työt, mutta sitten mies sairastui.

– Minä lähdin maatalouslomittajaksi ja olin niissä töissä 10 vuotta. Sitten jäi sairaseläkkeelle, kun lehmä potkaisi jalkaan niin että en enää pystynyt niitä töitä tekemään.

Harrastuksena elämän varrella on ollut muun muassa kuorolaulu. Juurikan koululla opettaja piti kuoroa.

– Se oli yhteinen harrastus mieheni kanssa ja tanssi myös. Käsityöpiireissä olen käynyt.

Nykyään hän käy Alapitkän kirkossa Ystäväpiirissä joka toinen viikko.

– Niin ja käsitöitä teen ja ristikkoja täytän kotona. Ristikot ovat ihan jokapäiväistä touhua.

Saravesi on nyt asunut toista vuotta Alapitkän taajamassa.

– Harmin paikka kun ei ole kauppaa enää. On niin paljon vanhempaa väkeä, joilla ei ole kyytiä. Kaupassa käynnit ovat urakkahommia.

Onneksi kolme tytärtä asuu Alapitkällä.

– Tytöt pitävät huolta. Sitä tämän ikäinen ihminen alkaa jo tarvita apua ja huolenpitoa. Tytöt ovat aina asuneet lähellä toisiaan. Nyt ollaan kaikki "huutoetäisyydellä".

Lucia-mummoehdokkuuteen ehdotus tuli Ystäväkerhossa.

– En oikein tiennyt koko Lucia-hommasta, että minkälaista tämä on. Viime yön valvoin, kun jännitti niin, hän kertoo haastattelu- ja kuvauspäivänä.

– Ei oikein uni tullut enää, kun yöllä heräsin.

Aino Partanen, 91 vuotta, on lähtöisin Suonenjoelta Suonteen rannalta.

– 28 vuotta olin, kun muutin Lapinlahdelle.

Hänellä on yksi poika ja nyt neljättä polvea on neljä henkeä.

– Ennen sanottiin, että emäntä, toteaa Partanen töistä kysyttäessä.

Maatalon tyttö teki maatalon töitä, karjahommia jo nuoruudessa ja sitten omalla tilalla Mäntylahdessa. Aikoinaan hän on osallistunut Marttojen toimintaan.

Eläkkeelle hän jäi 65-vuotiaana.

– Eläkeliiton retkillä olen kulkenut. Lapsenlapset ja heidän lapset ovat tietysti kuuluneen elämään ja ole ollut apuna.

Nyt Partanen asuu ihan Jussinpihan naapurissa kaaritalossa, joka on remontin myötä ollut aika myllerryksessä.

– Kylällä oli helpompi kulkea kuin omassa pihassa, mutta hyvin meni kesä, naurahtaa Partanen.

– Televioista en oikein enää näe katsoa, mutta äänikirjoja ja äänilehtiä, Matti ja Liisa ja Savon Sanomat tulee kuunneltua. Hirmu mukavaa on kuuntelu.

– Parina päivänä viikossa käyn Jussinpihassa, mutta tarvitsen ihan omaan aikaakin. Mukava on ollut käydä, mutta alkuun kyllä vierastin vähän. Vakituisemmin olen käynyt vasta, kun koronan jälkeen toiminta alkoi uudelleen.

– Hirmu hyvä oli, että anoin tähän asumaan. Olen ollut tyytyväinen asuntoon. Olen saanut laittaa kodin sellaiseksi, kun tykkään.

Lucia-mummoehdokkuudesta Partanen ajatteli aina kieltäytyvänsä.

– Ajattelin, että tuohon minä en ruppee. Tuula Kuki-Pöllänen sai houkuteltua ja en kadu yhtään. Mukava kokemushan tämä on.

Tuula Tarvainen Balk, 78 vuotta syntyi Kajaanissa ja aloitti koulutaipaleen Kotkassa. Oppikouluvaiheessa hän asui jo Iisalmessa.

– Naimisiin mentyä tuli touhuttua lapsia. Aluksi kaksi poikaa. Heidän isänsä kuoli lento-onnettomuudessa Ivalossa. Myöhemmin menin uudelleen avioliittoon ja sain tyttären. Minulla on kahdeksan lastenlasta ja kaksi neljännessä polvessa.

– Aikanaan aloitin työnteon isoäitini liikkeessä supparina, Jatkoin sieltä kouluun. Keskolla olin reikänauhanlävistäjä. Iisalmen kaupungin kirjastossa olin töissä pisimpään, 37 vuotta. Kun tuli oikeus jäädä varhennetulle eläkkeelle 58-vuotiaana, niin jäin.

Tarvainen Balk muutti välillä Lappiin, mutta tuli takaisin miehensä kuoltua. Muuten hän arvelee, että asuisi vieläkin Lapissa, Lapinhullu kun on.

– Lapset asuvat täällä Lapinlahdella. Minä elelen kahden kissanmossikan ja kanarialinnun kanssa. Passailen kissat pilalle. Elän kissoilleni nykyään. Niistä on niin paljon seuraa. Viivi ja Mörri eivät muuten osaa naukua.

Yksi asia Tarvainen Balkia raivostuttaa.

– Kun televisiosta tulee kahdelta kanavalta yhtä aikaa hyvää ohjelmaa, nauraa hän, kun kertoo olevansa "ihan tv:n orja".

Kirjastotyön jälkeen lukeminen on jäänyt. Jäljellä ovat oikeastaan Matti ja Liisa ja joskus Iisalmen Sanomat.

– Aika lällärikamaa luin tosin kirjastoaikana. Lukemisto oli lempeämpää ja hempeämpää. Kukaan ei saanut kirjoissa turpiin eikä puukosta.

– Rakastin kirjastotyötä ja asiakaspalvelu oli ihan parasta.

Lucia-mummoehdokkaana hän toivoo maailmanrauhaa, jotta lapsilla ja nuorilla läpi maailman olisi valoisampi tulevaisuus.