Radan yli oikaiseminen yleistyy koulujen alkaessa – tapa on sekä laiton että hengenvaarallinen, monesta syystä

Lapinlahtelainen tavarajunan kuljettaja Vesa Korhonen joutuu ainakin kerran kuussa tilanteeseen, jossa hän näkee ohjaamosta, että rata-alueella on sinne kuulumaton henkilö. Jokainen tapaus on häiritsevä.

– Ensimmäinen ajatus on aina, että meinaakohan se tulla alle, Korhonen sanoo.

Jos ihminen ei poistu radalta junan tullessa, kuljettaja voi ainoastaan painaa äänitorvea, tehdä hätäjarrutuksen ja pelätä pahinta. Korhoselle ei ole vielä sattunut varsinaisia onnettomuuksia, mutta hän koputtaa puuta.

– Vaikka vauhtia olisi 80 kilometriä tunnissa, puhutaan sadoista metreistä tai melkein kilometristä, että juna pysähtyy. Massat ovat niin isot, Korhonen sanoo.

Vaaralliset ja luvattomat junanradan ylitykset ovat Lapinlahdella kestoaihe, joka nousee ajankohtaiseksi jälleen koulujen alkaessa.

VR:n turvallisuuspäällikkö Ville Mäki-Kampin mukaan radan luvaton ylittäminen yleistyy kausittaisesti juuri koulujen alussa koko Suomessa. Koululaisten lisäksi ilmiö koskee kuitenkin kaikenikäisiä lapinlahtelaisia.

– Laki kieltää radalla liikkumisen. Asiaton oleskelu ja nimenomaan oikaisut menevät siihen kategoriaan, Mäki-Kamppi sanoo yksiselitteisesti.

Radan ylittämistä on vaikea valvoa ja estää, ja monella on kiusaus radan yli oikaisuun kiellosta huolimatta.

Rautatieammattilaiset tietävät monta syytä sille, miksi kieltoa on syytä noudattaa.

Veturinkuljettaja Vesa Korhonen ei kehu Lapinlahden ratapihan näkyvyyttä. Rata kaartaa molemmista suunnista, ja pohjoisen suunnassa on vielä lievä mäki. Asemalaiturialuetta ei näe etelästä tullessa kaukaa, sillä puusto peittää sen.

– Näkyvyys on joitakin satoja metrejä, Korhonen arvioi.

Lähestyvän junan etäisyyden hahmottaminen on vaikeaa.

Junien jarrutusmatkoilla se ei ole pitkä matka. Pimeän ja sumun aikaan näkyvyys heikkenee entisestään.

Ylityksen tekee vaarallisemmaksi se, että suurin osa tavarajunista ohittaa Lapinlahden pysähtymättä. Ainoastaan tukkijunat saattavat pysähtyä Lapinlahdelle lastattavaksi.

Tavarajunien kulku on matkustajajunia vaihtelevampaa. Kaikkien junien aikataulut elävät ja junat myöhästelevät tai ovat etuajassa.

– Jos on tottunut, että juna on kuukauden ajan mennyt joka päivä samaan aikaan, se saattaa yhtäkkiä muuttua. Siihen ei voi luottaa, että junat kulkisivat aina samaan aikaan, Korhonen painottaa.

Junat ovat muutenkin jalankulkijan kannalta arvaamattomia. Etenkin nykyaikaiset matkustajajunat liikkuvat nopealla vauhdilla ja hiljaisesti.

– Jos nyt näyttää, että radalla ei ole ketään, muutaman sekunnin päästä juna voi olla kohdalla. Lähestyvän junan etäisyyden hahmottaminen on vaikeaa. On vaikea sanoa, onko juna sadan vai kahdensadan metrin päässä, Mäki-Kamppi sanoo.

Epävirallisia ylityspaikkoja syntyy taajamiin radan varteen. Ne eivät piittaa olosuhteista: polkuja voi syntyä vaikka kaarteisiin, joissa taajaman kovaa vauhtia ohittavan tavarajunan kuljettajan mahdollisuudet estää allejäänti ovat minimaaliset.

Jalankulkija ei voi päätellä radan yläpuolella palavista ”liikennevaloista”, onko junia tulossa vai ei, Mäki-Kamppi sanoo. Nykyään myös Lapinlahden asemalla saattaa kuulla varoituskuulutuksia aseman ohittavista junista, mutta Vesa Korhosen mukaan niiden poissaolo ei tarkoita, ettei rataa pitkin kohta kiitäisi juna.

Paikallaan seisoviin juniin liittyvät omat erityisriskinsä. Veturinkuljettajalla voi olla jopa olematon näkyvyys veturin keulan seudulle.

– Kaukaa näkee, mutta lähemmäs tullessa kone peittää näkyvyyttä ja korkeusero vaikuttaa, Vesa Korhonen sanoo.

Hän näkee tavarajunansa veturista vain suoraan eteenpäin ja oikealle puolelle – vasen puoli on täysin peitossa. Jos radan ylittäjä ohittaa veturin keulan, veturi voi lähteä liikkeelle jalankulkijaa ollenkaan havaitsematta.

Liikkeelle lähtiessä veturinkuljettaja saattaa muutenkin olla keskittynyt tehtäviinsä, eikä välttämättä ehdi havainnoida jokaista liikettä ulkona.

Satoja metrejä pitkä junakalusto saattaa liikkua ratapihalla yllättäen esimerkiksi tukkivaunujen lastausten tai vaunujen vaihtotyön yhteydessä. Tuolloin vaunut voivat liikkua myös taaksepäin.

Henkilökunta tähystää näissä tilanteissa aina liikkeen suuntaan, mutta katvealueita on paljon. Jos ylittäjä sattuu vaikka olemaan junan perän katveessa, jää se helposti huomaamatta.

Silloin tällöin joku saattaa kiivetä tukkijunan vaunun yli tai jopa ryömiä sen ali. Kummatkin ovat äärimmäisen vaarallisia tilanteita.

Mäki-Kamppi varoittaa, että vaunua alittaessa ryömijä saattaa tarttua vaunulaitteeseen kiinni, ja vaunu voi lähteä koska vain liikkeelle.

Myös ylittäminen altistaa valtavalle riskille. Kun olosuhteet ovat sopivat, 25 000 voltin jännite voi hypätä valokaari-ilmiössä jopa kahden metrin päähän langasta alaspäin.

– Se on henki pois. Koulutettu henkilöstökään ei mene ajojohtimen alla olevien vaunujen päälle tai varoetäisyyttä lähemmäs missään tilanteissa, Mäki-Kamppi sanoo.

Hän toteaa, että erityisesti lapset eivät välttämättä osaa tunnistaa kaikkia riskejä.

Jos Lapinlahden asemalaiturilta kulkee suoran matkan radan toiselle puolelle Kivistöntielle, matkalle tulee mittaa noin 200 metriä. Jos matkan taittaa Asematien-Artunkujan alikulkutunnelista samaan pisteeseen, on mittana noin 600 metriä. Kyseessä ei siis ole suuri ajan säästö etenkään pyöräilijöille.

Ville Mäki-Kamppi toivoo, että yleiset radanylityspaikat aidattaisiin. Hän korostaa myös kuntien roolia turvallisuuden parantamisessa.

– Ihminen on perusluonteeltaan vähän laiska. Kyllähän se niin on, että ollaan valmiita riskeeraamaan jopa oma henki sen takia. Ja kun päätös on tehty, sitä ei välttämättä peruta. Kun vastaan tulee vaunu, saatetaan mennä sen ali.

Junaliikenteessä sattuu vuositasolla joitakin kymmeniä henkilöonnettomuuksia, Mäki-Kamppi sanoo. Vaikka törmäystä ei sattuisi, äkkijarrutukset ja uudelleenkiihdytykset vievät paljon energiaa, joten kyseessä on myös ympäristö- ja kustannuskysymys.