Niko Puumalainen kävelee Nuorgamista Hankoon ja järjestää samalla varainkeruukampanjan

Niko Puumalainen on Varpaisjärveltä kotoisin oleva, nykyisin Kuopiossa asuva valokuvaaja. Noin kaksi viikkoa sitten hän aloitti kävelemään Nuorgamista kohti Hankoa keräten samalla varoja Sairaalaklovnit ry:lle.

Puumalainen kertoo kävelevänsä arkena paljon, ja kolmisen vuotta sitten erään unettoman yön seurauksena hän sai idean kävellä Suomen päästä päähän. Tänä kesänä tuon idean toteuttaminen oli viimein mahdollista, ja Puumalainen päätti samalla kerätä varoja itselleen tärkeälle kohteelle.

– Olen aiemminkin kerännyt Sairaalaklovneille varoja syntymäpäiväkeräyksien muodossa.

Puumalainen kertoo arvostavansa Sairaalaklovnien tekemää työtä valtavasti. Kaikille Puumalaisen varainkeruukohde ei ole välttämättä tuttu, ja hän toivookin tekevänsä toimintaa tunnetuksi suuremmalle yleisölle varainkeruukampanjansa avulla.

– Heidän tekemänsä työ lapsien eteen on arvokasta. He tekevät lasten olon mukavammaksi ja saavat unohtamaan ympäröivän sairaalamaailman, kertoo Puumalainen.

Tähän mennessä Puumalainen on kävellyt matkastaan noin yhden kolmasosan. Rovaniemelle asti Puumalaisen matkassa oli mukana hänen serkkunsa Antti, joka taittoi matkaa matkailuautolla. Antin ja matkailuauton mukanaolo helpottivat Puumalaisen taivalta huomattavasti, sillä matkatavarat kulkivat auton kyydissä ja siellä pystyi nukkumaan yöt. Loppumatkan Puumalainen taittaa kuitenkin yksin, mikä tietysti hidastaa kävelyurakan etenemistä.

– Se hidastaa jonkin verran matkantekoa, kun joutuu kantamaan itse kaikki varusteet. Edessä on siis lyhyempiä etappeja ja enemmän pysähdyksiä, toteaa Puumalainen.

Vaikka matkaa on jo takana yli 500 kilometriä, Puumalainen kertoo selvinneensä tähän mennessä ilman suurempia ongelmia. Tosin Nuorgamista matkaan lähdettäessä helteet piinasivat Puumalaista eikä hieltä ja rakoilta voinut välttyä. Puumalainen kuitenkin vakuuttaa, että rakot on saatu hoidettua, ja kunto ja jalat kestävät Hankoon asti.

Oulusta Puumalainen lähtee valumaan kohti määränpäätään länsirannikkoa pitkin. Länsirannikolla tahti hiipunee, sillä Puumalainen aikoo kävelyn ohessa katsella seudun tarjoamaa antia.

Näillä näkymin Puumalainen saapuu määränpäähänsä noin viiden viikon kuluttua eli elokuun kolmannella viikolla, jos kaikki vain sujuu suunnitelmien mukaan. Rahaa varainkeruukampanjaan voi lahjoittaa koko kävelyn ajan. Puumalaisen mukaan tähän mennessä lahjoituksia on tullut jo melkein 1000 euron edestä.

Linkki varainkeruukampanjaan löytyy Sairaalaklovnien nettisivuilta sekä Puumalaisen kävelymatkaansa varten tekemiltä Instagram- ja Facebook-tileiltä. Instagramista tili löytyy käyttäjänimellä nuorgamista_hankoon_kavely ja Facebookista nimellä Nuorgamista Hankoon kävely 2022. Puumalainen myös päivittää aktiivisesti molemmille tileille matkansa kulkua, joten tilien välityksellä voi seurata Puumalaisen taivalta kohti Suomen eteläisintä pistettä.