Tartuntatilanne rauhallinen – parin viime viikon aikana hienoista nousua tapausmäärissä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjasi torstaina kaksi uutta koronavirustartuntaa Lapinlahdelle. Uusia tartuntoja kirjataan päivittäin.

– Lapinlahden koronatilanne on pysynyt kohtalaisen rauhallisena – ja parin viime viikon aikana on ollut hienoista nousua tartuntamäärissä. Viime viikolla oli yhteensä 26 tartuntaa, kertoo johtava lääkäri Jukka Tiihonen Lapinlahden kunnasta.

Koronarokotukset etenevät Lapinlahdella ja nyt kolmannen annoksen voivat saada kaikki yli 18-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, joilla on riittävän pitkä aika toisesta rokotuksesta.

Yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat henkilöt voivat saada kolmannen rokoteannoksen jo kolmen kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

18–59-vuotiaat riskiryhmiin kuulumattomat henkilöt voivat saada kolmannen annoksen, kun toisesta. annoksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta. 

Ajan voi edelleen varata myös ensimmäiseen tai toiseen rokotukseen. 

THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille. Tehosteannoksen voi antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta. 

 Ajan kaikkiin kolmeen rokotteeseen voi varata sähköisesti lapinlahti.terveytesi.fi tai puhelimitse numerosta 017 2720453 arkisin klo 8-9.

Suuria muutoksia koronanvastaisissa toimissa – Lapinlahdella otetaan käyttöön sairaanhoitopiirin yhteiset toimintatavat

Etusivulla nyt

Luetuimmat