Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pyhäinpäivä on surun ja kaipauksen päivän lisäksi myös toivon päivä

Hautausmaiden kynttilämeri kertoo rakkaudesta ja toivosta.

Vaikka haudoilla muistamme edesmenneitä rakkaita, niin samalla myös toivomme, että kohtaamme heidät taivaan kodissa. Suuren surun äärellä jäädään usein sanattomaksi, mutta surun jakaminen toisen kanssa usein auttaa.

– Ilo kertautuu ja suru puolittuu jakamalla, toteaa Lapinlahden seurakunnan diakonissa Vuokko Väätäinen.

Väätäinen on työskennellyt seurakunnan diakonissana 30 vuotta ja hän on toiminut muun muassa sururyhmissä.

Toisen surun kohtaaminen voi olla vaikeaa, mutta meistä jokainen voi tukea surevaa.

– Jokainen ystävällinen viesti on tärkeä, jokainen kaunis lause, halaus ja osanotto. Samoin kuin se, että olet saatavilla, annat aikaasi ja tarjoat apuasi myös käytännön asioiden hoitamisessa.

– Pahinta on, jos sureva ohitetaan, koska ei keksitä mitä pitäisi sanoa tai jos sureva jätetään yksin. Usein yksinkertainen osanotto riittää, otan osaa on oikein hyvä lause ja kuinka sinä nyt tällä hetkellä jaksat- kysymys on hyvä, Väätäinen opastaa.

Pahinta on, jos sureva ohitetaan, koska ei keksitä mitä pitäisi sanoa tai jos sureva jätetään yksin.

Väätäisen mukaan monet surevat ovat sanoneet, että puhuminen on auttanut. Toisille puhuminen voi olla hankalaa, jolloin esimerkiksi liikkuminen luonnossa tai käytännön tekeminen voi auttaa.

Aikaisemmin on ajateltu, että suruaika kestää vuoden. Surua kuvataan nykyään useasti läpi elämän kestävänä prosessina.

– Jonain päivänä sureva huomaa, että valoa näkyy taivaalta. Hyvät hetket lisääntyvät vähitellen. Kipu ja kyyneleet vuorottelevat valoisien päivien kanssa.

Seurakunnissa järjestetään vuosittain sururyhmiä, joista on moni sureva saanut apua. Myös edesmenneen muisteleminen auttavat suruprosessissa.

Pyhäinpäivänä on tapana käydä haudoilla, siistiä niitä talvikuntoon ja laittaa kynttilä palamaan. Väätäinen kannustaakin käymään hautausmaalla pyhäinpäivän iltana.

Jokainen ystävällinen viesti on tärkeä, jokainen kaunis lause, halaus ja osanotto.

– Kynttilämeri pimeällä hautausmaalla on sykähdyttävä. Hiljaisella, mutta väkevällä tavalla se kertoo yhteydestä, joka ylittää elämän ja kuoleman rajan.

Läheisen haudalla hiljentyessä ja kynttilän syttyessä voimme saada lohdutusta siitä, että elämä ei ole vain tässä.

– Vaikka haudoilla muistetaan kuolleita rakkaita, niin samalla myös toivotaan, että kohtaamme heidät taivaan kodissa.

Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnissa

Seurakunnissa järjestetään pyhäinpäivän iltana iltahartauksia, joissa luetaan vuoden aikana haudattujen nimet.

Lapinlahdella Alapitkän kirkossa järjestetään pyhäinpäivän aaton hartaus perjantaina 5.11. kello 18. Jumalanpalveluksessa sytytetään kynttilät vuoden aikana poisnukkuneiden muistoksi.

Pyhäinpäivän perinteinen ja kaunis iltakirkkotilaisuus toteutetaan musiikillisena hartautena Lapinlahden kirkossa kello 18. Hartaudessa laulaa projektikuoro Sointuva. Vuoden aikana poisnukkuneille sytytetään kynttilät.

Varpaisjärvellä Pyhän Mikaelin kirkossa on pyhäinpäivän iltakirkko kello 19.