Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alaikäistä tyttöä epäillään puukotuksesta Ylä-Savossa

Poliisi epäilee 17-vuotiasta tyttöä puukotuksesta Lapinlahdella. Tytön epäillään puukottaneen ennalta tuntemaansa 20-vuotiasta miestä viime sunnuntaina aamuyöllä.

Puukotus tapahtui miehen asunnossa. Osalliset olivat nauttineet alkoholijuomia. Heillä oli jotain riitaa, minkä päätteeksi tytön epäillään lyöneen uhria teräaseella vatsaan.

Uhri vietiin hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin tietojen mukaan hänellä ei ole enää hengenvaaraa.

Tyttöä oli ehtinyt poistua miehen asunnolta ennen poliisien tuloa paikalle, mutta poliisit tavoittivat hänet pian. Tyttö otettiin kiinni ja pidätettiin kuulusteluja varten. Hän on kuulusteluissa selvittänyt tapahtumia osaltaan.

Tyttö on päässyt pidättämisen jälkeen vapaaksi, mutta hänet on määrätty matkustuskieltoon.

Matkustuskielto tarkoittaa yleisimmin sitä, ettei henkilö saa syyllistyä matkustuskiellon aikana uusiin rikoksiin eikä liikkua esimerkiksi yöaikaan kodin ulkopuolella tai poliisi voi hakea käräjäoikeudelta hänen määräämistään tutkintavangiksi.