Ossi Martikainen Pohjois-Savon liiton yhteyspäälliköksi

Ossi Martikainen aloittaa uudessa tehtävässään huhtikuun aikana. Tero Joutselainen
Tero Joutselainen

Tero Joutselainen

Yhteiskuntatieteiden maisteri Ossi Martikainen Lapinlahdelta on valittu Pohjois-Savon liiton uudeksi yhteyspäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään huhtikuun aikana. Tehtävä on kokonaan uusi.

– On vaikea kuvitella kovempaa vahvistusta Pohjois-Savon edunvalvonnan etulinjaan. Hänet tunnetaan niin maakunnassa kuin maailmalla. Uuden strategiamme myötä yhteistoiminta eri sidosryhmien kanssa Pohjois-Savossa sekä kansallisesti että kansainvälisesti tulee painottumaan työssämme, toteaa maakuntajohtaja Marko Korhonen.

Martikainen on työskennellyt muun muassa ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustajana ja kolmen Euroopan parlamentin jäsenen avustajana. Viime vuoden helmikuussa päättyi hänen neljäs toimikautensa Euroopan alueiden komiteassa.

– Olen iloinen päästessäni Pohjois-Savon liiton asiantuntevaan tiimiin tekemään työtä kuntien, yritysten ja ihmisten puolesta. Aika on mielenkiintoinen, sillä koko aluekehitys on juuri nyt isossa muutostilassa, sanoo Martikainen.

Kommentoi