Matin ja Liisan ensimmäinen näytenumero ilmestyi 26.11.1970. Sen toimitti Tuula Hortamo. Mirja Leinonen

Matti ja Liisa 50 vuotta: Tuula Hortamosta tuli Matin ja Liisan ensimmäinen päätoimittaja 27-vuotiaana – Yllättävin palaute työstä oli kotiovelle kannettu metso

Katri Viitaniemi

Katri Viitaniemi

Mitähän tänä päivänä tapahtuu?

Se oli usein aamun ensimmäinen ajatus, kun päätoimittaja Tuula Hortamo heräsi uuteen työpäivään.

Hortamo oli Matin ja Liisan ensimmäinen päätoimittaja. Hän toimitti lehteä sen kolmen ensimmäisen vuoden ajan.

– Tuntuu uskomattomalta että siitä on 50 vuotta. Niin elävänä on mielessä se aika, hän hämmästelee.

Päätoimittajan pestiin tarttuessaan Hortamo oli 27-vuotias. Nuori, hän ajattelee nyt.

– Mutta silloin olin omasta mielestäni hirveän vanha ja pätevä.

Silloin olin omasta mielestäni hirveän vanha ja pätevä.

Pätevä hän kyllä olikin. Takana oli jo muun muassa viisi vuotta Savon Sanomien toimittajana. Kesällä 1970 Hortamo oli työskennellyt Iisalmen Sanomissa, mistä toimitusjohtaja Veikko Hakkarainen tarjosi hänelle Varpaisjärvelle ja Lapinlahdelle perustettavan paikallislehden päätoimittajuutta.

Ensimmäinen toimitus sijaitsi Varpaisjärvellä, kunnan maatilan vanhassa päärakennuksessa. Samassa rakennuksessa päätoimittaja myös asui.

Autoa ei ollut, vaan juttukeikoille päätoimittajaa kyyditsivät kyläläiset. Vähän ennen Hortamon lähtöä muihin tehtäviin hän ehti saada käyttöönsä Morris Minin.

Vastaperustetun lehden päätoimittaja törmäsi työssään pääasiassa positiivisiin asioihin ja juttuaiheisiin.

– Minulle tuli tunne, että Lapinlahti ja Varpaisjärvi olivat suht’ onnellisten ihmisten kyliä. Elämä oli tasapainossa.

Tupa oli täynnä väkeä ja kaikki puhuivat yhteen ääneen.

Erityistä työstä teki se, että 1970-luvun maaseutupaikkakunnilla historia oli läsnä monella tavalla.

– Oli ihmisiä, joiden muisti ulottui 1800-luvun puolelle. Paikallista muistitietoa kuulin muun muassa suurista nälkävuosista.

– Usein ajattelin, että ei tämä lehtijuttu riitä. Pitäisi kerätä kaikki tämä tieto talteen.

– Lapinlahdella saattoi törmätä ihmisiin, jotka muistivat Järnefeltin malleina olleet henkilöt. Varpaisjärveltä muistan miehen, joka oli ollut töissä Suomen Joutsenella.

Toimittaja sai kuulla monista ajallisesti kaukaisista asioista, mutta joistain lähempänä olevista aiheista ei sen sijaan puhuttu.

Paikallislehden tekeminenkin voi olla eräänlainen aate.

– Sota-aika oli vielä melko lähellä, mutta en työssäni törmännyt miehiin, jotka olisivat siitä kertoneet.

"Paikallislehden toimittajalla oli oikeus mennä ihmisten koteihin, kysellä kysymyksiä ja tutustua heidän elämäänsä. Se oli suuri etuoikeus", sanoo Tuula Hortamo. Mirja Leinonen

Paikallislehden toimittaja oli 1970-luvun alussa niin tärkeä ja odotettu vieras, että joskus ihmisten innostuneisuus teki toimittajan työstä miltei mahdotonta.

Tuula Hortamon mieleen on jäänyt erityisesti eräs epäonnistunut juttukeikka. Toimittaja oli kutsuttu taloon tallettamaan kyläläisten muistoja.

– Tupa oli täynnä väkeä ja kaikki puhuivat yhteen ääneen.

Kakofoniasta ei tarttunut nauhalle mitään ymmärrettävää. Juttua ei sillä kertaa syntynyt, ja juttukeikan opetus toimittajalle oli, että ihmisiä haastatellaan yksi kerrallaan.

Yllättävin palaute päätoimittajan työstä kannettiin Hortamon kotiovelle.

– Ovella seisoi mies joka toi minulle metson. Ryhdyin sitten keittokirjasta tutkimaan miten metso valmistetaan. Muistaakseni ainakin liotin sitä maidossa.

Eräänlainen palaute oli myös erään haastattelutilanteen päätös. Kun haastattelu oli saatu tehtyä, toimittajan täydelliseksi yllätykseksi haastateltu kosi häntä.

Toimittaja kieltäytyi, palasi toimitukseen ja kirjoitti jutun.

1970-luvun toimittaja pääsi raportoimaan muun muassa sähköjen syttymisestä maaseudun syrjäisimmille kylille.

Missä sähköt jo olivat, saattoi esimerkiksi pakastin olla vielä melko uutta. Jutun aiheen sai siis siitäkin, miten lehmän ruho paloitellaan ja säilötään pakastamalla.

Maaseudulla oli paikoin vielä hyvin vanhakantainen kulttuuri voimissaan. Tuula Hortamo muistaa vierailuja taloihin, joissa paikalla ollut naisväki ei ryhtynyt toimittajan kanssa jutuille ollenkaan. Piti odottaa isäntä kotiin. Saavuttuaan hän sitten antoi haastattelun.

– Ja se isäntä saattoi olla 30-vuotias.

Paikallislehden tekemisen Hortamo muistaa paitsi antoisana, myös paineisena työnä. Avustajia lehden ainoalla toimittajalla ei juurikaan ollut, käytännössä hän toimitti lehden joka viikko yksin.

Hortamo koki, että 1970-luvulla oma paikallislehti nostatti paikallista itsetuntoa. Paikallislehden merkitykseen hän uskoo myös 2020-luvulla.

– Ihmiset kaipaavat aatteita, ja niitä ei enää ole. Paikallislehden tekeminenkin voi olla eräänlainen aate: uskoa paikallisen tekemisen ja yhteistyön merkitykseen.

Varpaisjärveltä Tuula Hortamo lähti Etelä-Suomeen. Palattuaan myöhemmin Ylä-Savoon hän teki toimittajan töitä muun muassa Iisalmen Sanomille. Hortamo asuu Vieremällä ja on tunnettu myös runoilijana.

Matin ja Liisan vuosistaan hän sanoo kaipaavansa erityisesti jutteluja ihmisten kanssa, suhdetta ihmisiin.

– Paikallislehden toimittajan työssä se tapahtui niin luonnollisella tavalla.

Etusivulla nyt