”Kaikki suuri kirjallisuus syntyy kahdesta tarinasta: toisessa ihminen lähtee matkalle, toisessa muukalainen tulee kylään.” Tämä kuuluisa lainaus on usein laitettu kirjailija Leo Tolstoin piikkiin. Sanat kuvaavat aikaani Lapinlahdella oikein hyvin: muukalainen tuli kylään ja matkallekin lähdettiin – yhdessä.
Aloitin Lapinlahdella noin puolitoista vuotta sitten puolikkaana kulttuurikoordinaattorina. Pesti täydentyi vuoden 2022 alusta vielä osallisuuskoordinaattorin tittelillä. Siirtyessäni muihin tehtäviin vuoden vaihteessa, haluaisin jakaa muutaman ajatuksen Lapinlahdesta ja ajastani täällä.
Lapinlahdella on valtavan paljon kauneutta. Vedet, metsät ja mäet – ei ihme, että yksi kansallismaisemista löytyy kivenheiton päästä kirkonkylältä. Ihmisenkin tekemää kauneutta on paljon enemmän kuin, no, missään muussa tietämässäni kunnassa. Lapinlahden taidekatu ja sen varrelta olevat teokset ilahduttavat kuntalaisia joka ikinen päivä. Kauneutta ja historiaa tarjoaa uskomaton määrä museoita: Pappilan Kivinavetta, Suomen Asutusmuseo, Varpaisjärven kotiseutumuseo, Palomuseo ja Bassin kirkkomuseo. Harva paikka voi myöskään mainostaa taidemuseolla, mutta Lapinlahti voi. Taidemuseo Eemil tarjoaa useita erilaisia näyttelyitä joka vuosi – mene siis, tutustu ja ihastu!
Voi ajatella Helsingin olevan lapinlahtelaisen osaamisen ulkoilmagalleria. Tästä saa ihan syystä olla ylpeä. Tästä pitää olla ylpeä.
Lapinlahdella voi touhuta ja tehdä kaikenlaista. Kunta on erilaisten yhdistysten ja seurojen luvattu maa, jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Paikkakunnalla järjestetään hurja määrä erilaisia tapahtumia, suosittelen niitä lämpimästi. Tapahtumat jatkunevat tulevaisuudessakin, jos niissä on kävijöitä. Ei siis kannata mennä merta edemmäs kalaan, vaan ihastua paikalliseen tarjontaan. Olen saanut nauttia konserteista, teatterista, kuullut maan vanhinta flyygeliä, syönyt ilolla ja halulla erinomaista lähiruokaa Portaanpäässä, tanssinut Luovan Puun pihamaalla ja jameillut kesäyönä Höyrybaarissa. Muistan tätä kaikkea hymyillen.
Vaikka tulin kylälle muukalaisena, on puhelimeeni kertynyt melkoinen määrä puhelinnumeroita. Lapinlahdelta on löytynyt uusia tuttavuuksia, muutama todellinen ystäväkin. Sanotaan, että aikuisiällä on vaikeaa solmia uusia ihmissuhteita, mutta tässä saan kiittää lapinlahtelaisia, jotka ottivat minut avosylin vastaan – se, ettei kaikkeen ehdi mukaan on positiivinen ongelma. Toivon, että Lapinlahti säilyttää asenteensa uusiin ihmisiin, sillä yhteisössä on voimaa ja on sanomattoman arvokasta löytää ympärilleen muita samanhenkisiä ihmisiä.
Lapinlahti-ikävään auttaa, kun avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen. Maamme pääkaupungissa eniten kuvatut monumentit, Marskin patsas, Kolme seppää ja Laulupuut – kaikki ovat valetut Lapinlahdella. Aina, kun valetaan jotain isoa, se tehdään Lapinlahdella. Voi ajatella Helsingin olevan lapinlahtelaisen osaamisen ulkoilmagalleria (sisägalleria löytyy sitten Ateneumista, kiitos Halosten). Tästä saa ihan syystä olla ylpeä. Tästä pitää olla ylpeä.
Olen työssäoloaikana pyytänyt kuntalaisia lähettämään palautetta. Vuodenvaihteen jälkeenkin minuun saa olla yhteydessä, mutta nyt vastaan otetaan enää ruusuja! Yhteystiedot löytyvät toimituksesta.
Väärninsaari ja Väisälänmäki, kirkko ja kirjasto. Osa sydämestäni jää Lapinlahdelle, eikä tulevaisuudesta koskaan tiedä. Vaikka Juhani Ahonkin kuvailema rautatie vie, se myös tuo. Siksi en sano hyvästejä, vaan näkemiin. Hymyillään, kun tavataan!
Kirjoittaja työskenteli Lapinlahdella kulttuuri- ja osallisuuskoordinaattorina.