tiistai 23.10.2018 Severi

Lapinlahden ja Varpaisjärven paikallislehti

Neljä Ruusua Lärvätsalon Raittiustaloon

Neljä Ruusua. Kuva: Ville Juurikkala

Lärvätsalon Raittiustalo on jo kahtena kesänä pitänyt majaansa Varpaisjärven urheilukentällä. Tänä vuonna kentällä juhlitaan 20. ja 21. heinäkuuta. Täyteen tulee 10 vuotta Lärvätsalon Raittiustaloa.

Festivaalin mittoihin kasvanut tapahtuma on viime vuosina tarjoillut pääesiintyjinään Happoradion ja Kotiteollisuuden. Nyt ei jäädä ainakaan yhtään huonommaksi.

Lauantain pääillan tähtenä loistaa Neljä Ruusua Ilkka Alangon johdolla. Tämä ikoninen satojentuhansien myytyjen levyjen bändi on kerännyt matkallaan monen monta kultalevyä ja platinalevyä seinälleen. Yhtyeen taival alkoi jo 80-luvun alussa. Joensuussa vuonna 1982 perustettu yhtye seikkailee musiikillaan popin ja rockin rajamailla. 80-luvun lopulla teinipoikien orkesteri kasvoi ensin Suomi-rockin liigasarjaan ja myöhemmin legendasarjaan. Yhtye on julkaissut 15 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa.

Viime vuonna 35 vuotta täyttänyt kotimaisen popmusiikin ikoni vaikuttaa yhä alkuperäiskokoonpanossaan; Ilkka Alanko (laulu, kitara), Kode Koistinen (kitara), Lade Laakkonen (basso), Kämy Kämäräinen (rummut). Se julkaisi juhlan kunniaksi uuden Mustia ruusuja -levyn viime vuoden lopulla.

Yhtyeen lukuisat hitit, kuten Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Poplaulajan vapaapäivä, Matka on syvä, Hunningolla, Luotsivene, Popmuseo, Valuva taivas, Missä vaan ja Elän vain kerran, soivat edelleen radioissa.

Lärvätsalon onnistuminen esiintyjähankinnoissa ei ole sattumaa.

– Tämä on isoin satsauksemme ja johdonmukaisesti etenemme viime vuosien linjalla. Toki edellisten vuosien hoitaminen loistavasti on edellytys, että tämän tason esiintyjien tulee meille edes tarjolle, toteaa Harri Väänänen.

Lärvätsalo täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja lopettaa huipulla.

– Hyvin pienet ja intiimit juhlat oli tarkoitus tehdä, mutta näin se vaan karkaa lapasesta.

Neljän Ruusun lisäksi jo kiinnitettyjä artisteja on tamperelainen hiphop-yhtye Mansesteri, joka on keikkaillut muun muassa Robinin, Petri Nygårdin, Elastisen, Apulannan, Mikael Gabrielin, Teflon Brothersin, Brädin, Anna Abreun, sekä JVG:n kanssa.

Bilekansan suosikkiduo Pasi ja Anssi nähdään myös Lärvässä. Vuonna 2017 perustetun duon ensimmäistä sinkkua Kakkuu järvellä on striimattu pian 5,5 miljoonaa kertaa ja kappaleen musavideota on Youtubessa katsottu miljoona kertaa. Toinen single Tää on se maa kirii pian samoihin lukemiin kolmella miljoonalla striimillä ja lähes miljoonalla videonäytöllä.

Mukana ovat viime vuoden tapaan myös Dj KO-H-DE ja Dj JohannesKastaja.

Kommentit

  • Marko Karppinen

    Lauantaina esiintyy myös suomirokin terävimpään kärkeen matkalla oleva Joensuulainen DYNAMO.

  • Ikkunat kiinni!

    Siis, eikä todellakaan riitä mielikuvitusta järkätä jotain symppistä ohjelmaa maalaismarkkinviikonlopuillaksi?jumputustahan kuuluu kylän pääsy päähän. Hoh hoijaaa! Tulisin mukaan, mutta ei….

Jätä kommentti

*