sunnuntai 30.5.2020 Pasi

Lapinlahden ja Varpaisjärven paikallislehti

Koronatestejä otetaan autokaistalla – Lapinlahdella yksi varmistettu tartunta

Lapinlahdella on diagnosoitu yksi koronavirustartunta. Johtava lääkäri Aino Huovinen kertoo, että tartunnan saaneeseen lähikontaktissa olleet ja sen vuoksi altistuneet on selvitetty ja asetettu karanteeniin. Altistuneilla ei ole toistaiseksi todettu tartuntoja.

Koronavirusnäytteenottoa on lisätty, ja Lapinlahden terveyskeskuksessa sitä toteutetaan infektiopäivystyksen lisäksi ”autokaistalla”. Kaikki infektio-oireiset testataan. Jos oireet ovat lieviä, potilaan ei tarvitse testiä varten tulla terveyskeskuksen sisätiloihin. Otettuaan ensin yhteyttä infektiopäivystykseen testiin voi saapua omalla autolla päivystyksen eteen. Hoitaja ottaa testin potilaan istuessa autossa. Vaikeammin oireilevat potilaat ohjataan entiseen tapaan päivystysvastaanotolle.

Huovinen kehottaa näytteenottoon saapujia miettimään jo valmiiksi lähikontaktinsa viimeksi kuluneen vuorokauden ajalta. Lähikontaktiksi luetaan samassa huonetilassa vähintään 15 minuutin ajan oleskelleet henkilöt.

Tieto lähikontakteista tarvitaan karanteeniin asettamisia varten, jos näyte on positiivinen.

Muokattu klo 10.35 karanteeniin asettamisen perustetta: lähikontaktissa olleet ja sen vuoksi altistuneet.

 

Paikallislehtien kevät-kesä -tarjouskampanja

Jätä kommentti

*